Säädettävä terassin kattokulma

Lokakuu vaihtui marraskuuksi ja samalla avattiin ilmeisesti myös hanat siellä, missä matalapaineita varastoidaan. Siksi tuntui erityisen hyvältä saada vihdoin vesikatto ja ikkunat pytinkiimme. Nyt vielä villat yläpohjaan ja lämmitys käyntiin niin sisätyöt voivat alkaa.

Pressun alta paljastui… melkein tasainen terassikatto 

Kun Icopalin miehet olivat saaneet muun talon myötä myös terassimme katon huovitettua oli aika tutkailla kokonaisuutta. Yleisellä tasolla ilme oli mainio, mutta jokin terassin katossa oli pielessä. Se nimittäin näytti lähes tasakatolta muun talon profiiliin verrattuna.

Pieni mittailu paljasti silmäsummittelun oikeaksi: terassin katon kaltevuus oli noin 1:30 kun sen olisi pitänyt olla 1:12.  Soitto Robertin työnjohtajalle Tapsalle ja pienen alkuhämmennyksen jälkeen alkoi tapahtumaan. Rakennesuunitelmissa ja arkkitehdin työkuvissa katon kaltevuus oli 1:12mutta työmaalla tehdyn räystäsdetaljin muutoksen ja siitä seuranneen väärinkäsityksen+tietokaton johdosta pilarit olivat jääneet liian korkeiksi ja katto jäänyt väärään kaltevuuteen.  Muutos oli siis jäänyt ns. puolitiehen eikä sitä vielä kukaan muu ollut huomannut.

Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Ja miksei olisi mennyt, olihan katto aivan eri näköinen kuin suunnitelmissa. Seuraavana päivänä kännykkä piippasi. Tapsa lähetti valokuvan terassista, joka oli korjattu sen näköiseksi  kuin pitääkin. Terassin kattoa oli madallettu 13 cm toisesta päästä ja muistoksi jäivät vain lyhennetyistä pilareista sahatut pätkät.

Niistähän voisi tehdä vaikka arpakuutiota, joilla olisi tarina kerrottavanaan.

22838023032_f407777399_z


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s