Humidia touhua

Samaan aikaan kun ulkona paukkuivat eteläisen Suomen asteikolla varsin rapeat pakkaset, heitettiin meillä seinille vettä kuin Mäkelänrinteen uimahallin kiukaalle.
Parhaimmillaan kuulemma yli sata litraa päivässä, kertoivat rapparit. Käynnissä olivat sisärappaustyöt eli seinien oikaisu.

Tykkääkö talo kun se kostuu?

Todennäköisesti ei. Vaikka harkkotalo saattaa olla keskivertoa sietäväisempi, joutuvat ikkunakarmit vesiliukoisine maaleineen aika koville. Olimme vuokranneet kosteimpien työvaiheiden ajaksi kaksi kondenssikuivainta (ilmoitettu teho 40-52 l/vrk) kuivattamaan sisäilmaa. Kondenssikuivaimet toimivat hyvin, jos lämpötila on vähintään 15 astetta ja paremmin, jos lämpötila on yli 20 astetta. Meillä se oli siinä välissä, vähän pakkasesta ulkona riippuen.

Vanhan kansan läpivetokuivatus

Kuivaimet tekivät töitä yötä päivää, ja niiden säiliötä sai tyhjätä monta kertaa päivässä. Tästä huolimatta kosteusmittari huiteli innokkaimmillaan, päivän töiden valmistuttua, hetkellisesti lähes 80 prosentissa. Ilma oli talossa kuin tropiikissa, vain palmut ja papukaijat puuttuivat. Kun ulko-oven avasi, pakkasi talosta höyrypilveä ulos kuin jättimäisestä korsteenista.

Siitä se sitten lähti. Jätimme kosteimpina päivinä pari ovea kymmeneksi minuutiksi auki ja saimme aikaiseksi näin taloa tehokkaasti kuivattavan läpivedon. Siinä ajassa talon sisälämpötila laski pari astetta ja kosteusprosentti parikymmentä prosenttia.

Tasainen pinta tuo tunteet pintaan

Rappareiden työstä ei tähän mennessä ole  oikeastaan mitään valitettavaa. Viisaampia olemme kun päästään kohti tasoitustyövaiheen valmistumista. Etelän Rappauksen miehet olivat vähäpuheisia puurtajia ja aina työmaalla käydessä työn touhussa. Pohjarappauksen jälki on siistiä ja yksityiskohdat huolellisesti tehdyn näköisiä. Ikkunasmyygit tehtiin kipsilevystä ja seinät verkotettiin halkeamien minimoimiseksi,  lattiasta kattoon. Levytämme vaikeimmat paikat, joissa yhdistyvät sekä lattialaatan, onteloiden, kahiseinän että lecaseinän voimat.

Kun huoneet saivat vaaleat, tasaiset pinnat, tuntui talo valmistuvan kuin silmissä. Harmaat harkkopinnat näyttivät… no… harmailta harkkopinnoilta. Mutta nyt, ainakin kun silmiä siristi oikein paljon, saattoi sumukuvasta kuvitella olevansa jo paljon valmiimmassa talossa. Tällaiset talon valmiina näkemisen hetket ovat tärkeitä keskellä hankkeen raskasta keskiviaihetta.

 

 

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s