Piha vihertää mielikuvissa

Piha

 

Nyt kun ulkona on harmaata ja sataa räntää, on aika haaveilla keväästä ja pihasta. Pihamme ei tosin ole lähelläkään valmis keväällä, mutta silloin voimme aloittaa pihasuunnitelmamme mukaiset hommat.Meille pihasuunnitelman teki Kirsi Tuominen. Valitsimme Kirsin, koska hän tuntui olevan meille sopivin pihasuunnittelija. Olimme kuulleet hänestä hyviä kokemuksia ja hänen kanssaan myös yhteistyö lähti hyvin käyntiin. Kirsi on hortonomi ja puutarhaopettaja, joka on kirjoittanut paitsi puutarha-aiheisia kirjoja myös jakanut vinkkejään mm. Viherpiha-lehdessä

Meille oli tärkeää, että pihasuunnittelija hallitsee hyvin myös kasvien valinnat ja osaa antaa meille ohjeet pihanrakentamiseen. Tarkoituksena onkin tehdä piha pääasiassa omin lihasvoimin pikkuhiljaa. Vierastamme ajatusta, että piha olisi valmis yhden kevään aikana. Piha on ainakin minulle enemmän harrastus ja ajanviete, jota haluan rakennella vaihe vaiheelta pihasuunnitelmaa mukaillen ja omia fiiliksiäkin kuunnellen. Nyt uskon, että meillä on siihen hyvät mahdollisuudet. Saimme Kirsiltä suunnitelman, joka ylitti odotuksemme. Saimme myös hyvät ohjeet, joilla pärjäämme omin tuumin. Kirsi myös osasi lukea meitä ja suunnitella pihamme meidän tarpeiden ja toiveiden mukaan. Myös koira on huomioitu suunnitelmassa. Koiramme saa oman rajatun alueen pihalta, jossa se voi liikkua vapaasti.

Vaikka meille rakentuukin valkoiseksi rapattu harkkotalo, pihalta haemme enemmän mummolatyyliä. Sisustusmakumme ja tyylimme on melko minimalistista. Pihalla vallan saavat kuitenkin perinteiset mummolan pihoilta tutut kasvit. Piha ei kuitenkaan ole ylitsepursuava perinnekukkakeidas vaan toteutuksessa huomioidaan yksinkertaisuus ja minimalistisuus. Kasveja voi olla paljon, mutta ne on ripoteltu isompiin ryhmiin. Sateenkaaren väreissä ei kasvejamme tulla näkemään vaan värimaailma on hillitty: vihreän ja valkoisen eri sävyt rauhoittavat muuten runsasta kasvivalikoimaa. Vihreään ja valkoiseen maustetta tuon ruskan sävyt syksyllä. Ajattelen ehkä itse, että pihallamme japanilainen zen kohtaa suomalaisen mummon. Maltan tuskin odottaa tätä kohtaamista! Kirsi huomioi suunnitelmassaan myös sen, että haluamme saada pihaltamme jotain pientä keittiöön vietäväksi. Pihalta on varattu tilaa viljelylaatikoille ja kasvihuoneelle.

Meillä maanrakennushommat olivat aika iso projekti. Lähes tuhannen neliön kokoinen rinnetontti muuttui maaurakoitsijamme kauhalla valtavaksi montuksi ja kyllä siellä myös räjäyteltiin kalliota pois. Maanrakennusurakka saatiin valmiiksi ennen talven tuloa. Maaurakoitsijamme Jari Isomäki sai myös isot louhemurikat siirrettyä lopullisille paikoille juuri ennen lumisadetta. Kun tämä harmaa ja loskainen kausi jää kakkoseksi auringonsateille, paljastuu pihaltamme upea kivimuuri. Kivimuuri toimii penkereenä, joka jakaa pihan oleskelupihaan ja istutusalueeseen. Pihasuunnitelman mukaan oleskelupihalle tulee nurmikkoa mutta maanrakennustöissä huomasimme, että keskellä pihaa pilkottaakin kalliota. Kalliota emme halunneet jysäyttää enempää pois vaan piilottamisen sijaan aiomme korostaa sitä. Pihasuunnitelmaan tulee siis pakostakin vähän muutoksia mutta onneksi Kirsin suunnitelma mahdollistaa sen. Ja Kirsiltä saamme tarvittaessa lisää apuja ja vinkkejä jos sormi menee suuhun. Mutta kunhan nyt ensin otamme ilon irti tästä etelän ”talvesta”.

Minkälaisia pihasuunnitelmia teillä on?

 

Lisää fiilistelykuvia meidän pihasuunnitelmista löytyy raksatarinoiden Pinterestistä. Nämä kuvat on koottu Pinterestin kuvista Polyvoreen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s